Gasellien Härkis-enchiladakset

  • Reseptit
  • 15.3.2018

Gasellit on suomiräpin kärkiyhtyeitä, jonka kappaleet ovat keränneet yli 30 miljoonaa toistoa suoratoistopalvelu Spotifyssa ja jonka uusin biisi Riks, Raks, Poks julkaistiin perjantaina 16.3. Gasellit oli myös tänä vuonna Emma Gaalassa ehdolla vuoden hiphop ja vuoden yhtye -kategorioissa. Bändi on tunnettu energisestä menosta keikoillaan, mutta sitä kaikki eivät ehkä tiedä, että nämä artistit tykkäävät syödä kasvispainotteisesti. Siitä meille kertoo enemmän bändin jäsenet Päkä ja Thube. Lisäksi yhtyeeseen kuuluu Hätä-Miikka ja Musajusa. Meillä oli ilo saada Gasellit kanssamme kertomaan Earth Hourin merkityksestä. 

Päkä: ”Ensimmäiset ajatukset kasvispainoiseen ruokavalioon siirtymisestä tuli opiskelukavereilta yliopistolla. Opintojen alussa huomasin, että monet söivät opiskelijaruokalassa kasvisruokaa. Ne myös valistivat mua lihansyönnin vaikutuksista ympäristöön ja kehottivat maistelemaan kasvisruokia, jotka kuulemma ovat paljon mainettaan parempia. Olihan se sitten kokeiltava. En muista, että olisin itse sitä ennen syönyt kasvisruokaa oikeastaan koskaan, ehkä jotain pinaattilettuja lukuun ottamatta. Olihan siinä aluks vähän tottuttelemista, mutta toisaalta tuli maisteltua aika paljon kaikkia uusia ja eksoottisia makuja.”

Thube: ”Omalta osalta ajatukset lihasyönnin suhteen alkoi muuttua pikkuhiljaa tossa opintojen alussa. Yliopistolla kasvisruokailu oli vaivatonta ja yleistä, joten siihen tuli yhä useammin lähdettyä messiin. Toki myös ilmastovaikutukset painoi vaakakupissa aikalailla. Omaa suhdetta lihaan ja siihen, että joku joutuu kuolemaan mun pihvin puolesta, aloin kans pohtia siinä vaiheessa, kun oma isä aloitti metsätysharrastuksen ja itse hommasin koiran. Siinä tuli sit mietittyä sitä, että millä perusteilla sitä olisi itse valmis tappamaan elävän olennon ja sitä, että ihan samalla tavalla se sika kokee kipua ja pelkoa kuin oma koirakin. Näiden kelojen johdosta lihansyönti ei oo loppunut kokonaan, mutta sitä on tullut vähennettyä paljon ja nykyään tulee panostettua laatuun. Esim. riistaa tulee faijan harrastuksen kautta syötyä useammin. Ne eläimet on ainakin elänyt vapaana ja saanut toteuttaa vaistojaan.”

Miten kasvissyönti onnistuu kiertueella?

Päkä: ”Me kierretään keikkailun vuoksi aktiivisesti ympäri Suomea ja aterioita eri paikoissa tulee vedettyä aika paljon. Keikkapaikoilta ja suomalaisista kaupungeista saa nykyään yleensä tosi hyviä kasvisruokia, eikä niiden suhteen ole ongelmaa. Valitettavasti huoltoasemat hiihtävät tässä asiassa vähän perässä, eikä niiltä meinaa aina löytyä kasvisruokaa laisinkaan. Uskon ja toivon, että tämän suhteen tapahtuu lähiaikoina kehitystä.”

Thube: ”Etenkin etnisissä ravintoloissa saa hyvää kasvisruokaa kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi vietnamilaista ruokaa kuluu aika paljon.”

Mitä ajattelitte, kun WWF kysyi yhteistyöhön ja viestimään kanssaan ympäristöystävällisen ruoan puolesta? 

Päkä: ”Oltiin just viime syksynä puhuttu bändin kanssa, että ois kiva olla useammin osana yhteiskunnallisesti merkittäviä juttuja. Ollaan oltu aiemmin esiintymässä muutamissa hyväntekeväisyyskonserteissa, mutta ei olla osallistuttu laajemmin mihinkään kampanjoihin. Jos me voidaan olla avuksi asiassa, joka itsekin koetaan tärkeäksi, niin mikäs sen hienompaa.”

Thube: ”Joo. Niinpä kun WWF otti meihin yhteyttä, niin oltiin innoissaan. Aihe tuntui tärkeältä ja meillä oli positiiviset mielikuvat WWF.stä ja sen toiminnasta. Ollaan myös aika paljon puhuttu bändin kesken noista syömisen ympäristövaikutuksista ja siihen liittyvistä valinnoista ja koitettu kehittää omaa syömistä vähemmän ympäristöä kuormittavaksi, joten siinäkin mielessä kampanja tuntui omalta.”

Minkä kasvisruokareseptin haluatte jakaa?

”Härkis-enchiladakset. Näissä on makutakuu!”

GASELLIEN HÄRKIS-ENCHILADAKSET

4:lle

  • 1 sipuli
  • 2-4 valkosipulikynttä
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
  • 1 tlk (210 g) chipotle-salsaa
  • 1 pkt (250 g) Härkis-härkäpapuvalmistetta
  • 1 pkt (285 g) papusekoitusta
  • 2 rkl hunajaa tai sokeria
  • 1 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • Lisäksi
  • 8 vehnä- tai maissitortillaa
  • 1 tlk (250 g) juustodippikastiketta
  • silputtua korianteria

 

Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla, kuullota

silputut sipulit. Lisää tomaattimurska ja salsa. Kypsennä sellaset 15 minuuttia välillä sekoittaen.

 

Lisää sekaan Härkis, pavut ja mausteet. Sekoita. Tarkista maku.

 

Lusikoi valmistamaasi kastiketta jokaiselle vehnätortillalle ja kääri ne rullaksi. Asettele rullat uunivuokaan. Levitä juustodippi tortilloiden päälle.

 

Kypsennä enchiladaksia 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes ne saavat väriä. Ripottele päälle silputtua korianteria. Bon apetit!