Meri-Tuuli Väntsin palsternakkapata

  • Reseptit
  • 28.12.2017

Meri-Tuuli Väntsi on kokki, ruokastailisti ja -kirjailija sekä cateringyrittäjä, joka innostuu satokauden vihanneksista ja rennoista kekkereistä. Hän neuvoo pitämään kasvikset keittiön pöydällä näkyvillä, niin niitä tulee käytettyä monipuolisesti.

”Olen syönyt pienestä pitäen paljon kasviksia. Muistan, kun käytiin perheen kanssa Pariisissa ja siellä sai yhdessä ravintolassa alkuruoaksi korillisen raakoja vihanneksia. Rakastin sitä. Myös isovanhempien mökillä söin yöllä raakoja vihanneksia, jos en saanut unta.

Nykyisin syön pääasiassa kasvisruokaa. Ruokailuni riippuvat paljon siitä, olenko kotona vai syönkö jotain catering-keikalta ylijäänyttä. Perheen kanssa valmistamme usein maanantaina ison linssikeiton, jota syömme muutaman päivän. Valmistamme lihaa, kun siihen on aikaa, yleensä viikonloppuisin.”

Kasvisruoassa on paljon etuja

”Kasvisruoka on edullista, terveellistä, ympäristöystävällisempää ja nopeampaa valmistaa kuin liharuoka. Minä ja miehemme tykkäämme molemmat paljon kasvisruoista, ja niiden syöminen on hyvin luontaista meille.

Toivoisin, että silloin kun ihmiset ostavat lihaa, niin edes valmistaisivat sen hyvin. Esimerkiksi laitosruokaloissa, kuten sairaalassa, saattaa saada niin pahanmakuista liharuokaa, ettei juuri kukaan halua syödä sitä. Tuntuu todella kurjalta, että eläin on uhrattu turhaan huonosti valmistetun aterian vuoksi.”

Makuja kauden mukaan

”Lempiruokani riippuu vuodenajasta. Satokauden mukainen syöminen on tosi järkevää ja käytännöllistä. Syksyllä rakastan kurpitsaa. Siitä saa esimerkiksi tosi hyvää kurpitsacurrya. Pidän myös kaikista tomaattiruoista ja talvella ruusukaalista ja vanhan sadon perunoista. Evääksi kaupungilla voin hyvin syödä paketin endiivejä.”

Vinkit kasvisruoan kokkaamiseen

”Kannattaa rohkeasti vain lähteä kokeilemaan uusia reseptejä ja raaka-aineita. Katso, mikä on kauden vihannes, mikä on kaupassa edullista ja tuoretta, ja osta sitä. Melkein joka kuukausi saa uuden raaka-aineen, ja netti on täynnä hyviä reseptejä. Esimerkiksi linssikeitto on tosi hyvää ja helppo valmistaa.

Toinen suosikkini on itsetehty tomaattikastike: Laita uuninpellille loppukesän kotimaisia tomaatteja, sipuleita, yrttejä, mausteita, vaikka vähän porkkanoitakin. Lorauta päälle oliiviöljyä ja paahda vihanneksia 180 asteessa uunissa, kunnes ne ovat saaneet väriä ja ovat kypsiä, noin 40 minuuttia. Sen jälkeen soseuta kaikki, ja sinulla on loistava tomaattikastike, johon voit lisätä mitä itse haluat tai käyttää vaikka pitsan pohjakastikkeena. Uunin kautta kannattaa muutenkin käyttää monia vihanneksia ja juureksia, niin saa helposti hyvää. Pavut ja linssit puolestaan sopivat hyvin pata- ja keittoruokiin.”

Minkä kasvisruokareseptin haluat jakaa?

”Palsternakkapadan. Palsternakka on yksi suosikkijuureksistani. Se taipuu moneksi, vaikka sen osana on useimmiten vain maustaa liemiä tai olla uunijuurespellillisen kalpein kaveri. Palsternakka ansaitsee pääosan tässä padassa, jossa sen makua vahvistaa kesähelteiden suosikkijuomani anislikööri pastis. Pastiksen voi korvata myös kuivalla valkoviinillä, mutta pastis vahvistaa kivasti palsternakan lakritsimaista jälkimakua.”

PALSTERNAKKAPATA

  • 1 kg palsternakkaa
  • 10 salottisipulia (tai 5 banaanisalottisipulia)
  • 25 g voita
  • 1⁄2 dl pastis-anislikööriä
  • 5 dl kasvislientä
  • 2 tl suolaa
  • 5 timjamin oksaa
  • 2 dl kokonaisia speltti- tai ohraryynejä
  • vettä

Kuori palsternakat ja leikkaa ne pituussuunnassa kahtia, tai jos ne ovat kovin isoja, kolmeen, neljään paksuun lohkoon. Kuori salottisipulit ja leikkaa ne poikittain puoliksi tai banaanisalotit pituussuunnassa puoliksi.

Kuumenna voi laakeassa padassa ja asettele salottisipulit leikkauspinta alaspäin voihin. Anna paahtua voissa kullanruskeiksi. Asettele palsternakat sipulien päälle tiiviiksi kerrokseksi ja lisää pastis. Kiehauta ja keitä pari minuuttia. Lisää sitten kasvisliemi, suola ja timjamin oksat ja peitä pata kannella.

Nosta uuniin 140 asteeseen ja anna hautua noin 3 1⁄2 tuntia, tai kunnes palsternakat ovat pehmenneet.

Ota kansi pois, ripottele ryynit pataan palsternakkojen väliin, auta hieman lusikalla. Jos nestettä on haihtunut paljon ja se ei peitä ryynejä, lisää vettä sen verran, että nestettä noin sentin verran ryynien päällä. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen ja paahda pataa ilman kantta noin 40 minuuttia tai kunnes ryynit ovat kypsiä ja pinta ruskistunut kevyesti. Varaudu lisäämään vettä loppukypsennyksen aikana.

Väntsi antaa vinkkejä arjen ruokahaasteisiin yhdessä Pipsa Hurmerinnan kanssa AVAn uudessa ruokaohjelmassa Samassa liemessä, 24.1. alkaen kello 20.